Tilaa meiltä yksilölliset ja viimeistellyt rintamerkit

haluamallasi teemalla. Rintamerkillä voit juhlistaa

vaikkapa lastenkutsuja, syntymäpäiviä, polttareita,

häitä tai erilaisia teemabileitä.



Rintamerkkiä voit käyttää myös erilaisissa kampanjoissa.



Voit tilata rintamerkit myös omasta valokuvastasi. Ota

yhteyttä, niin suunnitellaan sinulle sopiva merkki!

maanantai 9. elokuuta 2010




Rakkahin Hilja!


Paljon terveisiä täältä Englannista,
josta pian lähden Atlantin valtamerta kyntämään.
Tämän kuun loppupäivinä olen perillä
Ameriikassa, jos matka hyvin käy. Parasta se on nuorena
kokea ja oppia, jos vaikka siellä onnistaisi.
Takaisin kaiken suoritan, kun ansaitsemaan ehdin.



Et olisi sinä rakkaintasi merille laskenut,
vaan kovat ovat ajat.
Toivon, että terveenä saat olla ja että elo
siellä kulkee kuin ennenkin.


Kaipauksella,
Hugo

tiistai 6. heinäkuuta 2010

Suloista suven ja runon sekä Eino Leinon päivää!



Minust´ oli kuin olisi soudettu
me kirkasta järven pintaa
ja aurinko aaltoja lämmittänyt
ja rantakallion rintaa.

Oli niinkuin oisi me laskettu
sen kallion kaunihin alle
ja kaahlattu hietaa valkeaa
ja kuljettu kukkulalle.

Ja eikö aurinko laskenut
taa saarien, salmensuiden,
ja tullut ilta ja tullut yö
yli laaksojen, laulupuiden?




Ylt´ympäri tanhusi terhenet yön,
utu ulapan aalloilla sousi,
unen vallassa laaksojen lammet ui -
ja uni se nousi ja nousi.

Se heilahti oksalta oksalle,
se kukasta kukkahan kiipi -
me seisoimme vuorella käsikkäin
ja katsoimme, kuinka se hiipi.

Oi, lyhyt on Suomessa suvinen yö!
Pian aurinko aalloista nousi.
Mut siitä asti mun aatoksein
yhä unten aaltoja sousi.
                                                      Eino Leino: Veneretki

maanantai 21. kesäkuuta 2010


Suloisia, sanoi kettu karkkimerkeistä.






Suloista suven juhlaa kaikille!

torstai 10. kesäkuuta 2010

Kesä kaikilla - kyllä kelpaa!






Korista kolttu kirjaimella.


maanantai 17. toukokuuta 2010


Jo joutui armas aika ja suvi suloinen...




...lauletaan pian koulujen kevätjuhlissa.





Voit muistaa opettajaa lukuvuoden päätteeksi
suloisesti!



keskiviikko 12. toukokuuta 2010

Suloisia sattumia pystyttää myyntikojunsa Leineperin Ruukin kevätmarkkinoille!

Monipuolisesta valikoimasta löydät merkit niin opettajille, maanteiden ritareille,
karkkihirmuille kuin keväästä nauttiville kanssakulkijoillekin.

Myynnissä myös ihanat Nemo-merkit!
 
 
 

Leineperin Ruukin kevättori Kullaalla
sunnuntaina 16.5. kello 9-16.


Tervetuloa suloisia merkkejä ihastelemaan
ja  puotipuksuja tapaamaan!

tiistai 4. toukokuuta 2010

Jokainen äiti ja mummu on kunniamerkkinsä ansainnut!






Muista äitiä ja mummua tulevana sunnuntaina!